Yleinen
6.10.2013

Äiti ja tytär yökylässä

Äiti ja tytär yökylässä

Varasin Amalialle perjantaiksi Mehiläiseen Lastenlääkärille ajan, sillä aloin epäillä jo korvatulehdusta, koska Amalia on tarvinnut nukkumaan mennessä useana yönä ja muutamana päivänä särkylääkettä. Huoli oli kuitenkin aivan turha, sillä korvat olivat täysin kunnossa. Toisen korvan  putkessa oli hieman vaikkua eikä korvaan nähnyt ennen vaikun putsausta.

Amalia käyttäytyi lääkärin vastaanotolla kuin mallioppilas. Olin jo autolla kertonut Amalialle mitä tuleman pitää, niinpä Amalia tiesi, että lääkäri tulee tutkimaan korvat, kurkun ja keuhkot. Heti lääkärin vastaanotolle päästyämme Amalia näytti lääkärille itsepintaisesti korviaan, joten lääkäri joutui aloittamaan niistä vaikka aina ennen korvat on tutkittu viimeisinä. Korvien tutkimuksen ajan Amalia oli aivan paikoillaan ja hiljaa, pientä nyyhkytystä kuului ainoastaan lääkärin putsatessa vasenta korvaa. Nyyhkytyskin tosin loppui siihen kun hoin Amalialle kuinka hienosti hän on ja tutkimus on ihan pian ohi. Korvien jälkeen oli kurkkuun vilkaisun aika ja lääkäri pyysi Amaliaa avaamaan suunsa ja tyttö teki työtä käskettyä. Amalia ei ole koskaan ennen avannut suutaan enkä usko lääkäreiden ennen pyytäneenkään avaamaan. Amaliasta on kasvanut lyhyessä ajassa niin iso ja reipas tyttö. Täytyy kuitenkin mainita, että Amalia on yleensä aina lääkärissä todella reipas.

Reipas ”potilas” sai valita itselleen tarran, jonka hän tosin oli heittämässä lääkärin huoneessa olevaan roskakoriin. Ennen lähtöä muistin vielä pyytää reseptin Twinrix rokotteeseen, joka suojaa A -ja B hepatiiteilta. Vaikka ensi kuun häämatkamme onkin Kanarianloma niin tulemme jatkossakin aivan varmasti matkustamaan, joten haluamme rokottaa Amalian jo ennen tätä reissua. Rokotukseen kuuluu kolme piikkiä, joista Amalia ehtii saada ennen reissua kaksi, koska viimeisin rokotus pistetään vasta puolen vuoden päästä toisesta rokotuksesta. Ensimmäisen ja toisen rokotteen välissä tulee vierähtää kuukausi.

Isi tuli kotiin jo neljäksi, joten söimme päivällisen yhdessä. Loppuilta menikin leikkiessä ja ulkoillessa.

Lauantai aamumme alkoi jälleen tenavauinnilla ja tällä kertaa hyväksyimme myös isin mukaan, koska hän näytti kutakuinkin puhtaalta. Amalia nautti uinnista ja huomasin jo viime kerralla hänen päässeen tuttuun entiseen uintifiilikseen, jota olen jo kaipaillutkin. Ohjaajat sanoivat Amalian olevan nyt siinä iässä, jossa lapsella alkaa olla itsesuojeluvaistoa, joten meno vedessä ei ole enää päätöntä. Amalia uskalsi tehdä itsenäisiä pikkusukelluksia vaikka luulenkin hänen vain halunneen juoda vettä. Reunalta hän ei rohjennut sukeltaa niin kuin ennen, mutta pikku hiljaa Amalian ehdoilla. Sukellutin kuitenkin Amaliaa altaan syvemmässä päässä eikä neiti ollut siitä moksiskaan.

Amalian mentyä päiväunille ajattelin, että nyt ne puolen tunnin unet ovat kerrankin hyvät, sillä olimme menossa tänään siskoni perheen luokse yökylään ja toivoimme tietysti saavamme lapset ajoissa yöunille. Amalia taisi aavistaa mitä ajattelin ja varmasti kiusallaan vetäisi kahden ja puolen tunnin päiväunet.

Iltapäivällä kolmen jälkeen olimme valmiita lähtemään serkkujen luokse. Isi ja Nuusku saivat jäädä kotiin viettämään äijien keskeistä laatuaikaa. Meidän lisäksemme siskoni perhe sai myös mummin yökylään. Lapset olivat mummista tohkeissaan.

Iida ja Amalia

Iida ja Amalia

Taistelu lelusta

Taistelu lelusta

Hitsi se sai sen

Hitsi se sai sen

Mä otankin uuden lelun

Mä otankin uuden lelun

Kattokaa iso hauva

Kattokaa iso hauva

Saiskos napattua sen Iidan viemän lelun takaisin?

Saiskos napattua sen Iidan viemän lelun takaisin?

Karkkikulho

Karkkikulho

Sokerihumalassa samantien

Sokerihumalassa samantien

Iida naurattaa Amaliaa

Iida naurattaa Amaliaa

IMG_3352

Siskoni valmisti meille ruuaksi kanatortilloja ja fetasalaattia. Amalia sai tyytyä pelkkään salaattiin, koska ruoka oli melko tulista ja olihan hän syönyt jo kotona ruuan ennen lähtöä. Ruoka oli taivaallista ja aion itsekin kokeilla seuraavan kerran kanatortillot siskoni ohjeen mukaan.

Luotettavan näköinen kokki

Luotettavan näköinen kokki

IMG_3366

Tytöt tanssivat

Tytöt tanssivat

IMG_3370

Eemikin menossa mukana

Eemikin menossa mukana

Illalla lämmitimme saunan ja saunoimme yhdessä koko porukka. Lapset saivat vuoron perään kylpeä kaksin ammeessa yhden ollessa mukana saunassa. Kukaan lapsista ei oikeastaan viihtynyt saunassa, koska kylpyvedessä riehuminen oli paljon mukavampaa.

Saunan ja Amalian puuron jälkeen oli vuorossa herkuttelua. Amalian herkuttelu päättyi lyhyeen, sillä hänellä takertui popcorni kurkkuun ja hakatessani häntä selkään lensi popcorninpala oksennuskaaren mukana pöydälle. Tämä säikäytti minut niin etten uskaltanut antaa Amalialle pöydästä enää mitään.

Aloimme rauhoitella lapsia kahdeksan jälkeen. Pikku hiljaa toiset rauhoittuivat ja nukahtivat, mutta yksi pysyi pystyssä ja luulen, että arvaattekin kenestä on kyse. Amalia nukahti viimein pikkuista vaille kymmenen minun ja siskoni väliin heidän sänkyynsä. Amalia oikein taisteli unta vastaan, silmät lupsuivat kiinni ja taas auki eikä siskoni pokka pitänyt tässä taistelussa. Onneksi Amalia oli niin väsynyt ettei välittänyt siskoni repeilystä vaan nukahti lopulta uneen.

Meidän aikuisten laatuaika jäi vähäiseksi, kiitos Amalian, mutta kiva iltahan meillä jo takana oli. Valvoimme yhteentoista katsellen televisiota ja syöden herkkuja. Yöllä oli sängyssä hieman ahdasta, sillä nukkujia oli viisi. Äitini sentään ei punkenut väliin vaan kuorsasi sohvalla. Yö meni hyvin, mutta itselläni oli vaikeuksia nukahtaa vieraassa paikassa.

Aamulla Amalia oli pystyssä ensimmäisenä seitsemältä ja serkut heräsivät heti perään. Voi sitä Eemin ja Iidan riemua kun pääsivät herättämään mummin sohvalta. Amalian aamun ensimmäinen sana oli KAAKKI, jolla hän tarkoitti karkkia.

Missä karkit?

Missä kaakit?

No edes vesipullot löytyivät

No edes vesipullot löytyivät

Halaus

Halaus

Siskon miehelle ei jäänyt yöllä kotiin tullessaan montaa nukkumapaikka vaihtoehtoa, mutta Eemin sänky näyttäisi ajavan asian ihan hyvin

Siskon mies löytyi aamulla Eemin sängystä. Onneksi ei sentään anopin kainaloon kömpinyt.

Aamukahvin jälkeen mummi oli menossa Iidan kanssa suihkuun, mutta olihan sinne suihkuun yksi toinenkin halukas, sillä Amalia hoki eteisessä HUIKKUUN HUIKKUUN, jolla tarkoitti suihkuun samalla yrittäen repiä yöpaitaansa päältään.

Menin suihkuhuoneeseen Amalian vahdiksi, mutta siitä huolimatta kaakeleilla maatessaan hän kolautti hampaansa voimalla lattiaan, sillä seurauksella, että etuhampaasta lohkesi iso pala. Olen aina rakastanut Amalian isoja erikokoisia etuhampaita ja nyt se lurjus teloi toisen niistä. Ei auta kuin odottaa rautahampaan kasvua vuosien päästä.

Olenkohan koskaan kertonut, että Amalia pelkää kovasti ilmapalloja. Serkkujen luona on ollut ennen pari pääkalloilmapalloa ja Amalia muistaa pallot aina. Yökyläilyn aikana hän hoki illalla ja vielä aamulla sanaa LOSKIIN, jolla tarkoitti roskiin. Joka kerta hänen hokeman jälkeen jonkun piti kertoa, että kaikki ilmapallot on heitetty roskiin. Amalialla meni illalla pitkän aikaa ennen kuin  hän uskaltautui tulla makuuhuoneeseen, jossa ilmapallot ovat joskus olleet.

Onko Teidän lukijoiden lapsilla jotain mitä he todella kovasti pelkäävät?

Aamupäiväksi meillä oli lapsille mieluisaa puuhaa, sillä veimme heidät noin kerran kuukaudessa Lohjan Tennarissa järjestettäviin Tenavatohinoihin. Lapset olivat innoissaan ja tohinoivat kovasti jokainen. Eemi ja Iidakin olivat heti intona liekkö syynä se, että tällä kertaa oli oma äiti ja mummi mukana.

Amalia voitti pelkonsa ja halusi käydä pallosalissa, joka oli täynnä ilmapalloja. Ensin Amalia katseli pallosaliin ikkunan läpi mummin sylissä ja mummin kysyessä Amalialta haluaako hän käydä katsomassa palloja Amalia nyökkäsi. Pallosaliin päästyään Amalia juoksi ensimmäisen ilmapallon luokse ja yritti puraista sitä. Onneksi pallo ei rikkoutunut. Ehkä Amalia voitti ilmapallo kammonsa tai sitten ei ja seuraavan kerran serkkujen luona hän pelkää jälleen makuuhuonetta ja hokee LOSKIIN.

Tohinoiden ja yökyläilyn jälkeen Amalia vetäisi lähes kahden tunnin päiväunet. Amalian herättyä laitoin ruuan uuniin ja aloimme Johnnyn kanssa siivoushommiin. Mies imuroi emännän tehdessä muut hommat. Aloittaessamme ruokailua muistin, että olin unohtanut maustaa ruuan. Johnny inhoaa muutenkin kanaa ja tämän päivällisen jälkeen tuskin enää sietää sitä.

Siskoni pyysi meidät vielä pullalle, sillä hän oli leiponut kristallipullia. Siskoni sanoi syöneensä lähes kymmenen pullaa, mutta minä tyydyin kolmeen.

Nyt olen itse aivan poikki ja Amalialla oli hankaluuksia nukahtaa yöunille. Voi kun tulisi edes hyvä yö <3

 

 

Avainsanat

Kommentit

Löysin vasta nyt blogisi! Sun blogi on ehdottomasti mukavin, positiivinen ja paras mitä olen lukenut!! 🙂 toivottavasti nämä vanhat kunnon arkipäivä postaukset kuten tämä jatkuisivat mahollisimman pian! Ymmärrän kyllä täysin että vauva on niin pieni vielä ja vie paljon aikaa. 🙂 Amalia on todella valloittava ja suloinen neiti! ♥

johanna

Kiitos aivan ihanasta kommentistasi, lämmittää todella sydäntä kuulla tälläistä <3 <3

No – voi yhden kerran!
Blogia pitää osata lukea mielikuvan kera, ei tarttua jokaiseen sanaan ja sanontaan. ”Likainen” voi olla monella
lailla. Ja lapsethan nyt temmeltävät ja välillä riehuvatkin
innoissaan kaverien kanssa. Se on ihan tervettä menoa.
Mummo sanoi aikoinaan, että ”kyllä maailma tassii, jos ei
muuta, niin hiljaa kävelemään”.
Ei siis takerruta sanamuotoihin ja kirjoitusvirheisiin.
Nautitaan, kun saamme seurata perheen elämää näin läheltä!
Mukavia syyspäiviä kaikille!
Anja

johanna

Kiitos Anja jälleen kommentistasi <3
Mukavia syyspäiviä sinnekin päin ja suurkiitos aivan ihanista villasukista. Luin Amalialle tarkoitetun kirjeen hänelle itku silmässä, olet Anja ihana ihminen <3

Hyvä, että löysivät sukat perille.
Toivottavasti lämmittävät pikkuvarpaita!

Anja

johanna

Lämmittävät aivan varmasti, kiitos vielä kerran! <3

Viellä vähän Amalian kieltämisestä ja komentelusta!Kyllä Ampsua kielletään ja kerrotaan mitä saa tehdä ja mitä ei ja laitoin kerran jäähyllekkin tuona ihananailtana tyttösen ja ymmärräsi ihan hyvin mummin torui.Mulla on tapana aina kun olen lastenlasten kanssa niin mennään porukalla suihkuun koska se on niistä niin hauskaa ja Johanna oli vahtina mukana kun oli kaksi mukulaa mukana mutta siitä huolimatta pieni haaveri sattui 🙁

Mie kyllä ymmärrän Johannaa.. varmasti kotona asetetaan rajoja ja tuskin Amalia niin vilkas ja uhmakas lapsi on ettei ymmärtäisi EI sanaa..ikäänkin kuuluu jo alkaa koetella. Uskon et ymmärtää ja tuskin kukaan osaa kirjoittaa niin hyvin joka sanaa mitä kotona käydään. Tuskin tässä blogissa on tarkoitus kertoa jokaista torumista. Vahinkoja sattuu ja onneksi pienille on luotu juuri tuon ”kömpelyyden” takia liikkuvat nivelet ja vaihtuvat hampaat 🙂 Ihanaa kun rakastavia ihmisiä ympärillä ja tuskin aina tarvii torua joka asiasta mitä pienkin tekee. Usein lapsi oppii vaihingostaan ja muistaa mitä silloin sattui.. toiset on aina vahingoille alttiita vaikka kuinka ohjaisi ja neuvoisi.. ei se silti lapsesta tai vanhemmasta huonompaa tee.Vastahan oli tv:s juttu siit et nykylapset ei osaa kunnolla liikkua kun niit ylisuojellaan ja ovat kömpelöitä jne.. Itse olen aika ylisuojeleva,mutta kyllä lapsen pitäisi antaa valvovien silmien alla myös touhuta vapaammin. Must on ihanaa et lapsellakin on omaa tempperamenttiä ja varsinkin sitä tahtoa.. tietää et sellainen pärjää maailmas 🙂 Itsekkin olen onnellinen et omistan sellaisen äidin jolla on aikaa oman työn lisäksi kaikille lapsenlapsilleen <3 Ihanaa et sullakin on Johanna sellainen mummi Amalialle 🙂 Tosta hampaasta viel sen verran et hyvä myöhään kuin ei milloinkaan et kävitte tarkistaa hampaan. Ja lopuksi et ei pienelle lapselle tarvii joka asiasta sanoa EI koska must se on aika negatiivistä jatkuvaan jankuttaa EI EI!!!! Voi lapsen ohjata varsinkin alle 2 vuotiaan toiseen leikkiinkin ja touhuun ilman et joka asiasta mainitsee EI sanaa.. näin sanoo oppineemmatkin 😉 Silloin vain kun lapselle voi aiheutua vaara tai jotain voi särkyä tai jos lapsi käyttäytyy sopimattomasti,mutta eihän noin pieni lapsi vielä tahallaan käyttäydy huonosti. Minusta on ihanaa vaan lukea miten innoissaan Amaliakin on halunnut mennä suihkuun ja tuntuisi pahalta sanoa ettet mene.. se et vahinko sattui iloisella hetkellä voi sattua milloin vain. Ihanaa loppuviikkoa teille <3

johanna

<3

Jos hammas kolahti kovaa, niin kannattaa käydä hammaslääkärissä näytille. Tuliko vert?. Voivat sitten kirjata tiedon ylös ja asia on tiedossa mikäli rautahampaat kasvaa vinoon. Ja jos vakuutus on niin ehdottomasti kannattaa käydä näytillä että saa sitten tarvittaessa oikomishoidot tapaturman piikkiin.

johanna

Kiitos tiedosta 🙂 Onneksi yksi ystäväni tiesi tästä vakuutusasiasta, joten varasinkin jo heti täksi päiväksi ajan hamppulääkäriin, joten näytillä ollaan käyty 🙂
Hampaasta ei tullut verta, se ei ole tummunut, ei ole kipea eikä onneksi myöskään heilu, joten toivotaan ettei vauriottanut tulevaa rautahammasta. Sitten sen näkee reilu viiden vuoden päästä.

Eikö tule mieleen sanoa tytöllesi välillä ei? Nyt ei leikitä vaan mennään nukkumaan, nyt et pääse suihkuun kun on toisten vuoro!
Jos amalia on vilkas lapsi muutenkin, niin kannattaa laittaa rajat ettei sitten hoitopaikassa iske todellisuus ja kovaa 🙂

johanna

Hyvä ihmettelijä kyllä meillä tulee hyvinkin usein mieleen sanoa tyttärellemme EI ja sen myös sanomme!
Taisin blogin tekstissä mainita, että aloitimme lasten rauhoittamisen kahdeksan jälkeen, joten leluilla ei todellakaan leikitty vaan joka iikka pysyi sohvalla. Sille en kuitenkaan voinut mitään ettei tyttäreni nukahtanut serkkujen lailla, lieneekö syynä pitkät päiväunet tai vieras paikka.

Minusta olisi ollut aika epäreilua kieltää Amaliaa pääsemästä mummin kanssa suihkuun jos toinen lapsenlapsista kuitenkin pääsi. Miksi kieltää tuollaisessa tilanteessa kun toinen on innoissaan menossa mukaan ja Iidakin tästä innoissaan. Ei kai pahaa mieltä suotta ole järkeä aiheuttaa.

Kasvatuksesta olen tarkka ja selvät rajat meillä on, joten tuskin tulee todellisuus iskemään ainakaan kovinkaan kovaa 😉

Hei vielä!

mIKÄ teillä oli viikoissa hoitoväli ekan ja tokan laseroinnin välissä?

johanna

Moikka!

Ensimmäinen laserhoito tehtiin 19.4 ja toinen 30.8. Kesällähän laserhoitoja ei tehdä ollenkaan. Amalialla olisi kuulunut olla ensimmäinen hoitokerta vasta tuolloin 30.8, koska silloin hän oli vasta 1,5-vuotias, jolloin hoidot aloitetaan Lastenklinikalla. Sain kuitenkin puhuttua Amalialle laseroinnin jo ennen, koska korvat piti putkittaa ja ajattelin, että on hyvä samaan nukutukseen hoitaa myös iho, näin pääsemme vähemmillä nukutuksilla. Nyt seuraavan kerran joulukuussa Silmälääkäri tulee mittaamaan Amalian silmänpaineen nukutuksen aikana, jotta saadaan luotettava tulos. On tuo lasten hoito aivan mahtavaa <3

Mitä tarkoitat tulla ettei isi tullut tällä kertaa uimaan kun oli likainen ja taas että tällä kertaa pääsi mukaan kun oli puhdas?? 😀

johanna

Heh, tarkoitin sitä kun Johnny on ollut vaihteeksi konttorin sijaan työmaalla töissä ja hän on musta kuin mikä työmaan liasta, joten ei oikeesti kehdattu päästää häntä altaaseen 😉 Lika ei hevillä irtoa ja mies näytti niin karmealta, että oli pakko jättää hänet altaan reunalle!

Hei, meidänkin lapsi pelkäsi ilmapalloja ihan kauheasi! Enää ei pelkää vaan rakastaa niitä. Amalia on tosi hauska ja suloinen.

johanna

Hei!
Kiitos kovasti <3 Onneksi lapsesi ei enää pelkää, ehkä Amaliankin tulee vielä rakastamaan ilmapalloja 🙂

Hei!

Mikä on hoitoväli laserhoidossa? Olisin vastauksesta tosi kiitollinen 🙂

johanna

Hei!
Vähintään 6 viikkoa, mutta todellisuudessa hoitoihin ei pääse kuuden viikon välein. Amalia oli laserissa syyskuussa ja seuraava on joulukuussa 🙂

Ymmärrän Amaliaa hyvin pelkonsa suhteen! Itsekkin oon pienestä asti pelänny ilmapalloja! En vieläkään pidä niistä 😀 foliopalloja en pelkää, nutta niitä herkästi poksahtavia kyllä!

johanna

Okei, olen kuullutkin, että toiset aikuiset pelkäävät ilmapalloja 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.