Yleinen
11.1.2017

Äidin ihanat joululahjat

Äidin ihanat joululahjat

Mä rakastan lahjojen antamista ja tietysti myös saamista ja itse hankin joululahjoja aina rakkaalle kummitädilleni, äidilleni, siskolle, Johnnylle, kummilapsillemme sekä tietysti omille lapsille ja Johnnyn vanhemmille.

Palasimme Lanzaroten reissulta syntymäpäivänäni ja kotona huomasin keittiönpöydälle ilmestyneen lahjan heti. Arvasin antajankin saman tien ja aloin innokkaana avaamaan pakettia yömyöhällä. Anoppi oli muistanut miniäänsä kauniilla kuusella ja aivan ihastuttavalla kahvikupilla. Olen ostanut aina välillä kauniita kuppeja ja nautin niistä kahvia usein, jos tiedän saavani juoda kahvini rauhassa, mutta tämä uusi kuppi ei ole vielä päässyt käyttöön, vaan on löytänyt paikkansa keittiön koristeena. Lisäksi anoppi antoi vielä yöpaidan, jonka vedin heti päälleni!

Joululahja

Jouluaattona joulupukki toi lasten lisäksi myös äidille useamman paketin ja rakkaalta aviomieheltäni sain hyvin kauniin sydämen, jonka sisällä voi polttaa kynttilää. Toki olin tästä miehelleni vinkannut 😉

Lisäksi pukki toi kauniit pussilakanat, pyyhkeitä, suloisen kipon ja suklaata sekä yhteislahjana Johnnyn kanssa takkakihvelit, ämpärin sekä ystäväni itse tekemät takansytykepalat.

Varpuset lämpimiä joululahja tossuissa!

Varpuset lämpimiä joululahja tossuissa!

joululahja

Emmää kyl oikeesti näin kiltti oo ollut 😉
Saitteko Te lukijat lahjoja, vai lapset vain?

Avainsanat

Kommentit

Sain mieheltä joululahjaksi ihanan suklaasta tehdyn Englannin lipun. Muuten sain aika paljon omalta äidiltäni Muumi aiheisia juttuja. Piirakkavuoan, yöppärin jne.

Johanna

Ihania lahjoja! <3 Kiitos, kun kommentoit <3 🙂

Mä sain poikaystävältäni aivan ihanan kalevala tipu kaulakorun.Kun avasin paketin niin olin ihan ihmeissäni.Kun meidän ei pitänyt toisille ostaa mitään.Mutta annoin myös poikaystävälleni jotain.Sain myös villasukat,lapaset,itse tehdyn huulirasvan,rahaa ja itse tehdyn saippuan.Etkö ostanut veljellesi joululahjaa? Mitä annoit miehellesi lahjaksi? Koska Amaalian synttärit.

Johanna

Kivoja lahjoja, ihania nuo itse tehdyt varmasti <3 Hahhhaaa en mä ostanut Sakulle lahjaa 😉 Mä ostin Johnnylle lahjakortin parran muotoiluun ja sitten sellasta hoitoöljyä parralle, jossa on tosi hyvä tuoksu. Amalian synttärit on nyt viimenen päivä 🙂 <3 Kiva, kun kommentoit <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.