Yleinen
7.12.2016

Jouluinen ikkuna lastenhuoneeseen

Jouluinen ikkuna lastenhuoneeseen

Meillä on talossa todella vanhat ikkunat. Ja koska pienimmät ikkunat saa helposti auki ja niiden väliin jää hyvä tila, ollaan näin joulun lähestyessä tehty ainakin lastenhuoneen ikkunan väliin jokin asetelma. Niinpä näin tehtiin tänäkin vuonna.
Ikkunan pohjalle tehtiin lunta nyt vessapaperista. Vuosi sitten laitettiin pumpulia. Lasiseen kapeaan maljakkoon laitettiin pari vuorimännyn oksaa. Sen juureen laitettiin tonttu jonka vieressä on pari pientä pakettia. Näiden sisällä on Lego dubloja, ne olivat tähän juuri oikean kokoisia ja mallisia. Iltaisin sitten sytytetään ikkunan väliin pieni pattereilla toimiva tuikku, joka on ylösalaisin olevan vesilasin päällä. Sen sisälle puolestaan laitoimme kävyn. Ilme viimeisteltiin kolmella joulupallolla, jotka on ripustettu siiman ja teipin avulla. Hammastahnalla ja topsipuikoilla tehtiin lumisadetta. Esimerkiksi Muumin 0-2v tahna on hyvä, sillä se on aika hajuton.
Pikkuikkunan vieressä oleva iso ikkuna onkin jo vaikeampi saada pois, sillä se pitäisi nostaa pois paikoiltaan. Tähän tehtiin hieman erilainen koristus. Valkoisesta paperista leikattiin lumihanki, joka on kiinnitetty ikkunan reunoihin ja vain parista kohtaa hieman ikkunaankin. Sen jälkeen pumpulitopsin ja hammastahnan avulle tehtiin hangen päälle kuusia, pari poroa esittävää otusta ja yksi pupu. Lisäksi muutama pilvi ja lumisadetta. Voi olla, että askarrellaan joku päivä ikkunaan vielä pahvista lumiukko. 
Hammastahnalla saa aikaan todella kivannäköistä ikkunataidetta ja mikä parasta se lähtee helposti poiskin. Lapsista lumisateen tekeminen on ainakin kivaa. Jos sinulla ei saa tehtyä jouluista tai talvista maailmaa ikkunan väliin, voi sen tehdä myös juuri hammastahnalla niin kuin me teimme toisen ikkunan kanssa. Tai sitten vaikka tyhjään ja aika isoon lasipurkkiin, kuten suolakurkkupurkkiin. Me ehkä tehdään lasten kanssa vielä joku päivä sellaiset. Nyt kun saatiin kahden pienimmän huoneen ikkunat tuunattua.
Kun ulkona ei ole lunta melki ollenkaan ja on aika harmaata, niin tämmöinen ikkuna piristää kyllä kummasti. Saa nähdä koristellaanko vielä kettiön ikkuna, joka koristeltiin myös vuosi sitten.
Onko teillä ikkunassa jotakin taidetta?

Ps. kiitos kaikki, jotka kommentoitte edelliseen postaukseen. Vastaan niihin ajan kanssa ja samalla koitan vastailla myös kysymyspostaukseen.

Avainsanat

Kommentit

Ihana ja jouluisen näköistä. 🙂

Meilläkin on taiteiltu hammastahnalla, siihen hommaan jää koukkuun. 😉

Kiitos Ninni. 🙂
Joskus taisitkin vilautella niitä blogissa ja kivalta näytti. 🙂

Mä oon niin kade teidän ikkunoista. Mä kans haluaisin tuollaiset missä olisi vähintään jotkut syvennykset tai edes kunnon vanhanaikaiset ikkunalaudat! 🙂 Meillä maalataan joskus lasikuistimme ikkunoihin ihan ikkunatusseilla tonttuja ja lumihiutaleita. Se on hauskaa ajanvietettä jouluaattona kun lapset käy liikaa kierroksilla <3

Hih, mulla on noihin ikkunoihin sellainen viha-rakkaus suhde. 😀
Ikkunatusseista en olekaan aiemmin kuullut, pitääkin tutustua. Kuulostaa kivalta. 🙂

Oi, ompa nätin näköinen ikkuna! 🙂

Kaunis ikkuna♥ Mä lupailin taannoin lapsille, että saavat maalata ihan oman joulumaisemansa hammastahnalla kunhan olen saanut pestyä ensin miljoona kädenjälkeä pois. Odotan yhä sitä innostusta tarttua toimeen 😀

Kiitos Nanna. 🙂
Hammastahnalla saa tehtyä kyllä kivan näköiset ikkunat. 🙂

Kivan näköistä! Meilläkin on vanhat ikkunat, mutta sinne väliin ei järkevästi saa laitettua mitään, tai en oo ainakaan vielä keksinyt, että miten ne sais ujutettua sinne 🙂

Kiitos. 🙂
Jos keksit keinon, niin näin sää kivän näköisen ikkunan nopsaan. 🙂

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *