Yleinen
11.1.2017

Hiljainen kiusaaminen

Kiusaamisesta puhutaan mediassa nykyään paljon. Kiusaamiseksi mielletään nimittely, fyysinen satuttaminen, pelottelu, uhkailu, nolaaminen ja muu vastaavanlainen toiminta. Aika harvoin puhutaan kuitenkaan siitä hiljaisesta kiusaamisesta, mitä kukaan ei näe eikä kuule. Kiusaamisesta, jonka liian moni aikuinen sallii.  Porukasta ulos jättäminen.

Se voi tuntua vähäpätöiseltä meistä aikuisista, mutta lapselle se on kaikkea muuta. Se voi tuntua lapsesta jopa pahemmalta, kuin se, että saisi kerran nyrkistä koulumatkalla. Nyrkillä lyömiseen voidaan sentään puuttua ja osoittaa sormella sitä joka on toista lyönyt, mutta porukasta ulos jättämiselle ei oikein tahdo löytyä syyllistä. Eikä sitä oikein kiusaamisena osata pitääkään. Mutta onhan se sitä! Mitäpä muutakaan? Jos toiselle aiheutetaan tieten tahtoen paha mieli ja jätetään yksin, niin se juuri ON kiusaamista.

Yksinäinen poika

Vanhempien vastuu

Minusta jokaisen aikuisen pitäisi olla sen verran fiksu, että ohjaa lapsia leikkimään yhdessä. Olen törmännyt useastikin tilanteeseen jossa kolmas lapsi ei pääse enää mukaan leikkimään kaverilleen jos siellä on jo toinen kaveri leikkimässä. Miksi? Miksi kaikki ei voi leikkiä yhdessä? Pojilla onneksi porukassa leikkiminen on yleisempää kuin tytöillä, eikä tätä ongelmaa niin vahvasti näe poikien kaveriporukoissa. Valitettavasti usein homma lähtee aikuisesta. Lapsen äiti voi jo ovella valmiiksi sanoa, että ”Matilla” on jo kaveri. Eikö aikuinen voisi ensin edes jutella ”Matin” kanssa ja miettiä miten kaikki mahtuisivat mukaan?

Ja ne synttärit, kuka jättää kutsumatta syntymäpäiville yhden ainoan koko luokalta tai yhden ainoan luokan pojista/tytöistä? Kyllä, joku todella tekee niin! Oma poikani on joutunut sen kokemaan eskari-ikäisenä ja voin sanoa, että oli aika vaikea perustella sitä pojalle. Poika itki vuolaasti monta päivää sitä oloa mikä hänelle siitä tuli. Poika ei ollut tehnyt mitään pahaa, synttärisankari ei vain pitänyt hänestä. Tai no…leikkiväthän he yhdessä usein, mutta ilmeisesti synttärikutsuja tehdessään ei taas tykännytkään. Mielivaltaista.

Kun puhutaan kuitenkin pienistä lapsista, niin eikö vanhemmat voisi hieman seurata tilannetta ja katsoa, että kukaan ei jää yksin ulos! Oliverilla on kohta 9 vuotis syntymäpäivät ja hän toivoi tiettyä aktiviteettia syntymäpäivilleen. Valitettavasti sellaiseen ei voi montaa ystävää kutsua mukaan (raha puhuu) ja Oliverkin joutui tiukan paikan eteen miettimään ketä kutsuu ja ketä ei. Siinä sitten yhdessä pohdittiin, että mistään kiinteästä kaveriporukasta ei jätetä yhtä ulkopuolle ja luokan poikia ei voi jättää yhtä vain kutsumatta. Oliver osasi itsekin miettiä järkevästi, että mikä olisi paras rajanveto, niin ettei kenellekään tulisi yksin paha mieli.

Kaikken kanssa ei tarvitse olla kaveri, mutta inhottava ei saa olla

Näihin tämän tyyppisiin keskusteluihin ilmestyy usein vastaväite siitä, että miksi pitäisi kutsua joku josta ei pidä? Ei pidäkään kutsua, mutta häntä ei tarvitsisi jättää yksin ulkopuolelle. Ja voisi olla joskus ihan kokeilemisen arvoista ehkä ottaakin se ”ei pidetty” lapsi mukaan juhliin ja leikkeihin. Hänenkin käytöksensä saattaisi muuttua parempaan suuntaan, jos saisi ystäviä ja olisi porukoissa mukana. Usein paha olo  ja yksinäisyys vain ruokkii huonoa käytöstä. Joten pienten lasten kohdalla en ymmärrä alkuunkaan sitä, jos joku aikuinen on sitä mieltä, että inhottavan lapsen voi jättää surutta yksin ulkopuolelle.

Meillä on ovet aina auki kaikille lapsieni kavereille. Yhtäkään poikani kaveria en ole käännyttänyt koskaan ovelta, vaikka talo olisi jo täynnä leikkikavereita. Pojillekin olen sanonut, että kaikki kyllä mahtuvat mukaan leikkeihin. Kun ikää on tullut lisää, niin tällaisia ”tuplabookkauksia” ei enää ole juurikaan tullut. Pojat sopivat jo etukäteen puhelimitse kenen kanssa milloinkin ovat. Toivon, että tämä opettamani tapa avartaa poikien ajastusmaailmaa positiiviseen suuntaan ja he eivät aikuisina tulevilla työpaikoillaankaan lähtisi mukaan työpaikkakiusaamiseen ja porukasta ulos jättämiseen. Voin meinaan kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että ei tunnu mukavalta aikuisestakaan, kun kaikki muut työpaikan työntekijät viettävät iltaa yhdessä ja jättävät yksin sinut kutsumatta. 

 Lue myös: Vaiheet jotka jokainen poika käy läpi

6 liikkeen helppo kotijumppa äidille ja lapselle yhdessä 

Avainsanat

Kommentit

Se lähtee siitä, että sovitut menot kaverin kanssa perutaan, kun tulee ”parempia tarjouksia”. Sitten ei viitsitä edes ilmoittaa enää, että mennäänkin muualle ja sopimukset unohtuu… Pettymys on valtava. Katkeruus on kirvelevä ja se tulee nopeasti tällaisten jälkeen. Kaikki kiva, jota oli aiemmin kavereiden kanssa häviää ja myrkyttyy. Hehkutetaanhan kavereita ja ystävyyttä aina sillä, että muka niin tuetaan ja välitetään. Se saattaa kuitenkin olla pelkkää sontaa, jolla vain luodaan omaa asemaa sillä hetkellä. Luottamusta ei voi rakentaa. Ystävyyden eväät kuolevat.

Sitten koulun käytävillä alkaa olla vain ilmaa. Jos olet jonkun seurassa, siihen saattaa tulla kolmas joka kysyy toiselta, että mitäs sinä täällä yksin teet.
Ei kun olen tuon Maijan seurassa… Miltähän Maijasta tuntuu.

Opettajat eivät tällaista näe ja helposti ajatellaan, että ei ole pakko olla kenenkään kaveri. Jos tilanne on tässä ja vanhemmille puhutaan, vastaus on vain, että ei ole pakko olla kenenkään kaveri. Ja ehkäpä se hyvin ymmärretäänkin, onhan se niin omituinen ja vihainen ja ilotonkin….

Jonna-Emilia

Juuri tuokin on niin vastenmielistä kun vaihdetaan ”lennosta” parempaan kaveriin. Veikkaan, että vanhemmat ja opettajat näkevät kyllä, kaikki eivät vain jaksa puuttua.

Just eilen kerroin julkaisin somessa, että miten kauheaa on kun lasta syrjitään koulussa, (vaikka koulun jälkeen kavereita kyllä on);Lasta kiusattu ja syrjitty nyt kolme vuotta, ekaluokasta lähtien.Asiasta olen puhunut opettajalle mutta mikään ei muutu kuin hetkellisesti. Lainaten eilistä tekstiäni, ”monet kyyneleet olen elämäni aikana vuodattanut mutta nämä kyyneleet on ne kaikkein raskaimmat tähän saakka..”

Jonna-Emilia

Tiedän tunteesi paremmin kuin hyvin. Oletko ottanut yhteyttä muiden lasten vanhempiin? Minulla tämä on auttanut joka kerta! Ainakin toistaiseksi. Vain yhden kerran on ollut ikävä vastaanotto. Aikuiset harvoin edes tietävät, että lapset jättävät jotakuta ulkopuolelle ja jo pelkkä puhuminen asiasta (miltä se toisesta tuntuu) voi auttaa asiaa. Tsemppiä sinne teille.

Se on harmittava tosiasia etteivät kaikki aikuiset edes huomaa tätä hiljaista kiusaamista!
Oma poika jää helposti syrjään. Opettaja ei tilannetta näe samalla lailla kuin minä.
Ei se mielestäni ole mukana olemista jos poika seisoskelee surullisena poikajoukon vierellä, kuitenkaan kuulumatta porukkaan. Voi kun osaisin auttaa, mutta tunnen itseni niin voimattomaksi tällaisissa tilanteissa.

Jonna-Emilia

Minä olen ollut niin ”härski”, että olen eskari-ikäisen ja 1-3 luokkalaisten poikieni kohdalla ottanut heti asiasta kuultuani yhteyttä lasten vanhempiin. Ihana vastaanotto on yleinsä ollutkin ja vanhemmat ovat puhuneet kotona lastensa kanssa. Heti seuraavana päivänä tilanne on parantunut. Vain yhden ainoan kerran yksi aikuinen suuttui koska hän koki, että lapsensa ei ole tehnyt mitään väärää. Tässä kyseisessä tapauksessa onneksi opettaja oli ottanut asian lasten kanssa puheeksi ja tilanne muuttui. Minulla on siis vain positiivisia kokemuksia siitä, että asian ottaa rohkeasti esille vanhempien sekä opettajien kanssa.
Olen toki pohtinut, että kuinka pitkään lasten kaverisuhteisiin kehtaa ”puuttua” ja päätin, että nelosluokkalaisen kohdalla en enää sohlaa joka väliin. Eipä ole kyllä ollut mitään ongelmiakaan.

Tärkeä kirjoitus ja olen samaa mieltä, että tästä puolesta kiusausta ei puhuta tarpeeksi. Poikani koulussa oltiin jo häätämässä yhtä oppilasta joka kiusasi tyttöporukkaa. Kiusaaminen oli tönimistä ja suun soittamista. Sitten kun asiaa alettiin purkamaan niin tyttöporukka oli hiljaa kiusannut tuota ”kiusaajaa” jo pitkään. Sopinut leikkivänsä jä jättäneet tulematta paikalle. Synttäreille kutsuttiin kaikki muut paitsi tuo ”kiusaaja” jo kauan ennen kuin ”kiusaaja” alkoi oireilemaan.
Ei se ole ihan niin yksiselitteistä aina että äänekkäin ja näkyvimmin kiusaava olisikaan sitä välttämättä yksin.

Jonna-Emilia

Juuri näin. Onneksi poikasi koulussa selvitettiin asia, eikä luotettu siihen ensimmäiseen kuvaan mikä tilanteesta syntyi.

Meillä lapsi jätettiin porukan ulkopuolelle päiväkodissa. Lastentarhanopettajan mielestä se ei ollut kiusaamista. Kyllä suututti tuo kommentti!! Onneksi muut päiväkodin työntekijät hoitivat asiat hienosti ja lapsi pääsi leikkeihin mukaan.

Jonna-Emilia

Lastentarhanopettaja on sitten luultavasti vapaa-aikana juuri niitä äitejä jotka jättää surutta yhden kutsumatta synttäreille. Tuollaiset teot kertoo ihmisestä enemmän kuin tuhat sanaa.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.